Sallan vuosi 2019

 Syksy meni enimmäkseen kuntoutuessa selän rasitusmurtumasta ja alkuvuosi polkaistiin kevyesti käyntiin Vetelin yläkoulun urheiluakatemiaryhmän Vuokatin urheiluopistovierailulla tammikuussa. Liikunnallista tekemistä oli päivät täynnä, ja Salla kokeili ( oikeasti!) ihan ensimmäistä kertaa jopa laskettelua. Kotimatkalle lähdettiinkin sitten jääpussi polven päällä, pieni haaveri oli sattunut rinteen alastulossa.

Maaliskuussa haettiin kokemusta Helsingin Liikuntamyllyn SM-hallimoniotteluista. Salla oli T15 5-ottelun 13. (62 osallistujaa). Yksi lajivoittokin tuli, kuulasta. Syksyn pitkä harjoittelutauko näkyi tuloksissa, mutta yllättäen lopputuloksissa pistesijoihin ei kuitenkaan jäänyt kovin isoa eroa. Viikkoa myöhemmin Tampere Junior Indoor Gamesissa Salla pääsikin kiipeämään T15 kuulan palkintojenjaossa korkeimmalle korokkeelle voittotuloksella 13.91. TJIG:n keihästuloskaan ei ollut hassumpi, 45.44 tuloksella Salla saavutti kilpailussa hopeaa.

Maaliskuun puolivälissä matkattiin uudelleen Tampereen Pirkkahalliin, tällä kertaa keihään talvimestaruuskisoihin. Ennen SM-kilpailua heitettiin nuorempien sarjat kansallisena kisana. T15-sarjan  voitto irtosi hienolla tuloksella 46,56. Tuolla tuloksella noustiin myös  kaikkien aikojen hallitilastossa sijalle 10! 

YAG viikonloppu kesäkuussa 2019 Lahdessa oli kaksijakoinen;  T15 kuulassa armoa ei kilpakumppaneille annettu, voitto irtosi viimeisen kierroksen työnnöllä tuloksella 13.21. 80m aitajuoksu ei Sallalta Lahdessa sujunut ollenkaan odotusten mukaisesti, tahmean lähdön jälkeen aidat kolisivat ja maaliviiva ylittyi lopulta ajassa 13.09. Elokuun alussa sama juoksumatka taittui seuracup-osakilpailuissa jo hieman mallikkaammin, aikaan 12,84.

Ennen koulujen alkua palattiin vielä Lahteen 15-ja 14 vuotiaiden SM kilpailuihin. Lauantaipäivän keihäskilpailu oli kovatasoinen ja jännittävä, Sallan kauden paras tulos 46,42 riitti lopulta T15 keihään neljänteen sijaan. Hotellissa illalla keskusteltiin pikkusiskon kanssa selkäkivuista, vanha vaiva oireili ilmoitteli itsestään. Toisen kisapäivän kuulantyönnön pronssimitali tuloksella 13,03 oli "työvoitto" ja  tähänastisen urheilu-uran kolmas henkilökohtainen SM-mitali tuliaisina kotiin palkintokaappiin.

Lahden SM-kilpailuja seuraavalla viikolla varattiin aika lannerangan magneettikuviin, joista löydöksenä rasitusosteopatiaa Sallan L5 nikaman etukaaressa. Alkoi uusi kuntoutusjakso.

Syyskuussa haettiin myös toimihenkilökokemusta Ylivieskan SM-viesteistä, joiden järjestelyistä KP-V vastasi yhdessä YK:n kanssa. Salla toimi koko kisaviikonlopun lähdön järjestelyissä pienten korinkantajien "emona". Tehtävä oli koleassa säässä haastava mutta mielekäs ja jälleen yhtä kokemusta rikkaampana jatketaan kohti uutta kilpailukautta.

Saanan vuosi 2019

 Jo ihan alkukaudesta oli nähtävissä, että Saana oli onnistuneen harjoittelukauden jälkeen hyvässä kunnossa. Kaustisen keväthalleissa maaliskuulla Saanan "pöljä päivä" tuotti hienoja tuloksia; pituus 4,58pb, korkeus 150 pb, kuula 10.54 pb ja 3-loikka 9,36 pb.

Kesää kohti mentiin rennon leppoisalla otteella, harjoittelua monipuolisesti. Toukokuussa Saana kävi Tampereen ratinalla KLL:n kisoissa juoksemassa osuuden ruotsalaisviestiä Vetelin keskuskoulun 5-6 luokkien sarjassa. YAG kilpailtiin kesäkuussa Lahdessa. Ja kun kerran kisoihin lähdettiin, oli ohjelmassa viiden lajin viikonloppu. Hyvän kisan kotiintuomisina mm. kiekon uusi ennätys 41,72 ja moukarin loppukilpalun 3. sija

Keski-Pohjanmaan piirin otteluhuipentuma järjestettiin Kokkolassa 13.7.Saana aloitti 4-ottelun vahvasti juoksemalla 60m aidat kärkeen hyvällä ajalla. Ongelmia oli vähän pituushyppymerkin kanssa, hypyt lähtivät lankun takaa. Kuulasta selvittiin ihan ok tuloksella. Kasi oli hiukan haastava kuten yleensä, mutta T-13 ottelun piirinmestaruus irtosi lopulta  kelpotuloksella 1390.

Kälviän seuracup-osalkilpailuissa avautui mahdollisuus jälleen laajentaa lajikirjoa: Saana ilmoittautui vapaaehtoiseksi tavoittelemaan seiväshypyn pisteitä seuralle. Kokemus oli erittäin hauska, ja sytytti pienen kipinän kyseisen lajin harjoittelemiseen enemmänkin, mutta ajan, harjoittelupaikan sekä osaavan valmennuksen puutteen  vuoksi ei (onneksi?) johtanut jatkotoimenpiteisiin....

Kausi 2019 oli kokonaisuutena ja tuloksellisesti Saanalle erittäin hyvä. Piirinmestaruuskisoista Kalajoelta heinäkuun lopulta  irtosi 4 kultaa:  T13 60m aj, kiekko, kuula ja keihäs. Hopeamitali tuli 3-loikassa.

Syyskuun ensimmäisen viikonlppuna saatiin kokemusta myös SM-viestien talkoojärjestelyistä; Saana toimi Ylivieskassa tornin lähettinä kisaviikonlopun ajan.

Sallan vuosi 2018

 Pihtiputaan keihäskarnevaaleilla 2018 - kun kaikki oli vielä ok.

Kun kroppa hajoo....

Se piti olla ihan huippukesä: seuracupia ja aluekisoja, elokuun puolivälissä Saarijärven SM-kisat ja siitä pari viikkoa eteenpäin kauden ja mun koko tähänastisen urheilu-uran päätavoite: Moniottelun suomenmestaruuskilpailut Oulunsalossa.

Alkukesä oli käynnistynyt mallikkaasti, olin treenannut kovaa ja tuloksista tiesin että oon hyvässä kunnossa. Sitten ihan yllättäen, joskus heinäkuun lopulla, alko mun alaselkään tulla kiputuntemuksia aina treeneissä ja kaikenlaisessa rasituksessa.

Siitä syystä koko elokuun alkupuoli ja isoihin kisoihin valmistautuminen kului enimmäkseen lepäillen. Kisapäivänä Saarijärvellä heti ekasta keihään lämmittelyheitosta alkaen selkään sattui, polttava kipu tuntui joka askeleella ja pelkkä istuminenkin tuntui pahalta, mutta luovuttaa en halunnut. Koko kisa, ensin finaaliin ja siitä sisulla palkintopallille hopealle asti, oli ihan älyttömän tuskainen. Parkkipaikalla auton luona mietin miten olisi viisain yrittää sulloutua takapenkille niin, ettei selkään sattuisi kovin paljon. Kotimatkalla tunnelma ei tosiaankaan ollut katossa, ajatuksissa pyöri, kuinka ihmeessä selviän seuraavan päivän moukarikilpailusta.

Lyhyeksi jääneiden yöunien jälkeen kroppa tuntui kuitenkin paljon paremmalta aamulla ja alaselkä tiukasti teipattuna matkasin toiveikkaana takaisin Saarijärvelle. Moukarin mestaruus tuli kivusta ja varomisesta huolimatta, tein uuden ennätyksenkin ja upean kisapäivän kruunasi se, että Lotan kanssa yhdessä voitettiin myös moukarin joukkuekilpailu. Jälkeenpäin haastattelussa kerroin innolla toimittajalle, että lähden Oulunsaloon ottelemaan parin viikon kuluttua, mutta ensin ”pieni” selkävaivani pitää saada hoidettua kuntoon.

Ja heti maanantaina alettiin etsimään syytä tuolle viheliäiselle kivulle. Magneettikuvissa alaselän nikamasta löytyi rasitusosteopatiaa ja murtumakin. Lääkäri ilmoitti varsin tiukkaan sävyyn, etten todellakaan voi osallistua nyt mihinkään urheilukilpailuun ja määräsi samalla kuukauden liikuntakiellon. Ottelupäivänä seurasin siis synkkänä kotisohvalla livetuloksista kilpakumppaneiden suorituksia – voi kuinka paljon olisinkaaan halunnut olla kisassa mukana!

Todellisuus masensi, olin rikki. Edessä häämötti loputtoman pitkä syksy ja turhan ison siivun harjoituskaudesta lohkaiseva toipumisaika. Pyysin äitiä kuskaamaan minua useampaankin lähialueen yu-kilpailuun ihan vaan katsomaan paikanpäälle. Oli jotenkin lohduttavaa seurata niiden tekemistä, jotka pystyivät kilpailemaan. Kului useampi viikko, ennen kuin diagnoosia seurannut lamaannus meni ohi ja vamman varsinainen kuntouttaminen saatiin käyntiin.

Aluksi fyssarin harjoitteet tuntuivat kovin kevyen oloisilta ja niitä tehdessäni mietin, treenaanko tarpeeksi tai vahingossa jopa liikaa. Kuulostelin tosi tarkkaan tuntemuksia ja jännitin että selkään sattuisi taas. Mediassa törmäsin silloin tällöin urheilutuloksiin, jotka saivat murehtimaan, että jään älyttömästi jälkeen kun en pysty harjoittelemaan kunnolla. Ja toisinaan, kun motivaatio oli vähän hukassa, piti tarkasti miettiä syitä miksi jatkan.

Kuortaneen alue-ja piirileireille osallistuin toipilaana, en halunnut jättää niitä väliin mistään hinnasta. Oli kiva nähdä kentiltä tuttuja naamoja ja piristävää tavata samanhenkisiä kavereita, vaikka en edelleenkään voinut treenata samalla tavalla kuin toiset. Kuulin, että yllättävän monella ikäiselläni nuorella joko on, tai on joskus aiemmin ollut, samanlainen rasitusmurtuma kuin mulla. Joillakin tyypeillä jopa useaan eri otteeseen. Leiriltä sain sitä paljon kaivattua vertaistukea sekä uusia hyviä vinkkejä kuntoutukseen. Loppuvuodesta ei näkymä ollutkaan enää niin synkkä ja tuli se fiilis, että kunhan tästä paranen, niin mun kohdalla urheilijaelämä jatkuu vaan yhtä kokemusta vahvempana.

Meni neljä kuukautta kokonaan ilman juoksuaskelia, sitten kuukausi varovaista treeniä ja hölkkäilyä. Rampattiin äitin kanssa polilla muutama kerta ja viimein, ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen selkäranka kuvattiin uudelleen ja se todettiin täysin parantuneeksi.

Sanotaan, että urheilija ei tervettä päivää näe. Vammoja valitettavasti joskus tulee, se kuuluu urheiluun. Ja silloin, kun ihan äärirajoilla suorituksia tehdään, niin myös pään sisällä tapahtuu paljon; on isoja tunteita aina pettymyksistä ja epätoivosta onnistumisen iloon ja riemuun. Se on aika rankkaa ja varsinkin kun sä oot ite ainoa, joka oikeesti tietää sun tuntemukset ja koko tarinan taustalla. Sellanen kasvattaa henkisesti, kilpaurheilu onkin myös ihan parasta luonnekasvatusta.

Tätä kirjoittaessa on jo uuden kauden alku. Kevään harjoitukset ja valmistautuminen on sujunut vaihtelevasti. Minä liikun täysillä, niillä eväillä mitä nyt on. Hyvä juttu, kun taas voin ja saan asioita tehdä. Rakkautta yleisurheiluun ja etenkin kilpailemiseen ei rasitusmurtuma onneksi vienyt. Nyt vaan nautitaan tästä kesästä, jota on vielä jäljellä ja yritetään parasta. Ihanaa kesää  ja tsemppiä kaikille !

 2018 Saarijärven SM-kisoista kotiintuomisena T14 moukarin kultaa, moukarin joukkuekulta ihanan Lotan kanssa sekä keihään hopea

Tunturitytöillä ihan huippuviikonloppu; Sallan SM-mitalien lisäksi Saanalle aluemestaruus T12 moukarissa ja 60m aj.

Tunturitytöt Perhonjokilaakso-lehdessä kesäkuu 2017

Tästä lähdetään liikkeelle;
Juttu julkaistu Perhonjokilaakso-lehdessä kesäkuussa 2017

Moikka!

Me ollaan sisarukset Saana ja Salla Koskimäki Räyringistä. Yleisurheilua me ollaan harrastettu ihan pienestä pitäen, mutta kouluikäisenä aloitettiin harjoittelu ja kilpaileminen. Aluekisoista kipinä kilpailemiseen syttyi ja nyt vähän tavoitteellisempaa treenaamista on takana pari vuotta.

Meiltä kysytään usein, että mikä on sun laji. Siihen on tosi vaikeaa vastata, koska kivoja yu-lajeja on niin paljon ja me ollaan monissa lajeissa suhteellisen tasaisia. Ja me tehdään paljon myös sellaisia lajeja joissa ei ole varsin kisamenestystä tullut, mutta niitä on ihan vaan hauska kokeilla.

Moukari ja ottelun lajit on olleet meille ne lajit, joissa sitä kisamenestystäkin on tullut. Keväällä käytiin hallikisareissu Tampereella Junior Indoor Gamesissa ja sieltä jäi niin hyvä fiilis, että päätettiin aloittaa kesän kilpailukausi kesän suurimmassa lasten ja nuorten yleisurheilutapahtumassa 9.-11.6.2017 Lahdessa, Youth Athletics Gamesissa.

Viikonlopun menestys Lahdessa oli ihan huikeaa. Perjantaina, ensimmäisenä kisapäivänä Salla onnistui Stadionilla suorituksissaan ja voitti T13 sarjan kuulantyönnön ennätyksellään 12.69. Saanan laji oli T11 pituus, jossa hän hyppäsi uuden ennätyksensä 3,97 mutta karsiutui kuitenkin kovatasoisesta finaalista. Toinen kisapäivä käytiin heittolajien osalta Radiomäen kentällä tosi helteisessä säässä ja heti aamusta Saana urakoi itsensä T11 kuulan finaaliin sijoittuen lopulta kahdeksanneksi. Iltapäivällä Salla nappasi moukarin T13 sarjan voiton tuloksella 46,82 joka on nyt myös uusi piirinennätys. Kolmantena kisapäivänä palattiin Lahden Stadionille ja Saana heitti keihästä aina finaaliin saakka, sijoittuen tuloksissa hienosti seitsemänneksi omalla ennätyksellä 23,66. Sunnuntain T13 60m aitajuoksussa Salla juoksi loistavan juoksun alkueristä finaaliin ja lopputuloksissa koko kilpailun kuudenneksi uudella ennätyksellään 9,77.

Nyt odotellaan kovasti seuracup-osakilpailuja, joihin mennään kisaaman täysillä muttei tosikkoina, vaan nautitaan tunnelmasta, yhdessäolosta ja joukkueena tekemisestä. Kaustisen Moukarikarnevaali kuuluu tottakai kesän ohjelmaan, samoin huipentumat myöhemmin kesällä. Tavoitteena on testata omia rajoja ja saavuttaa uusia ennätyksiä eri lajeissa.

Me ollaan oltu onnekkaita ja saatu ympärille hyvä tiimi; valmentajat ja treenikaverit. Meitä on yleisurheilussa auttanut myös tosi paljon vanhempien mukanaolo, tuki ja innostus sekä vahva luottamus meidän tekemiseen. Me ollaan sitä mieltä, että nuorena kannattaa kokeilla mahdollisimman monia eri lajeja, että voi löytää sellaisen joka sopii itselle ja josta tykkää. Tärkeintä on, että nauttii siitä mitä tekee.

Tsemppiä ja liikunnan iloa!

Terveisin,

Tunturitytöt Saana ja Salla