Juttu julkaistu Perhonjokilaakso-lehdessä kesäkuussa 2017
Moikka!
Me ollaan sisarukset Saana ja Salla
Koskimäki Räyringistä. Yleisurheilua me ollaan harrastettu ihan
pienestä pitäen, mutta kouluikäisenä aloitettiin harjoittelu ja
kilpaileminen. Aluekisoista kipinä kilpailemiseen syttyi ja nyt
vähän tavoitteellisempaa treenaamista on takana pari vuotta.
Meiltä kysytään usein, että mikä
on sun laji. Siihen on tosi vaikeaa vastata, koska kivoja yu-lajeja
on niin paljon ja me ollaan monissa lajeissa suhteellisen tasaisia.
Ja me tehdään paljon myös sellaisia lajeja joissa ei ole varsin
kisamenestystä tullut, mutta niitä on ihan vaan hauska kokeilla.
Moukari ja ottelun lajit on olleet
meille ne lajit, joissa sitä kisamenestystäkin on tullut. Keväällä
käytiin hallikisareissu Tampereella Junior Indoor Gamesissa ja
sieltä jäi niin hyvä fiilis, että päätettiin aloittaa kesän
kilpailukausi kesän suurimmassa lasten ja nuorten
yleisurheilutapahtumassa 9.-11.6.2017 Lahdessa, Youth Athletics
Gamesissa.
Viikonlopun menestys Lahdessa oli ihan
huikeaa. Perjantaina, ensimmäisenä kisapäivänä Salla onnistui
Stadionilla suorituksissaan ja voitti T13 sarjan kuulantyönnön
ennätyksellään 12.69. Saanan laji oli T11 pituus, jossa hän
hyppäsi uuden ennätyksensä 3,97 mutta karsiutui kuitenkin
kovatasoisesta finaalista. Toinen kisapäivä käytiin heittolajien
osalta Radiomäen kentällä tosi helteisessä säässä ja heti
aamusta Saana urakoi itsensä T11 kuulan finaaliin sijoittuen lopulta
kahdeksanneksi. Iltapäivällä Salla nappasi moukarin T13 sarjan
voiton tuloksella 46,82 joka on nyt myös uusi piirinennätys.
Kolmantena kisapäivänä palattiin Lahden Stadionille ja Saana
heitti keihästä aina finaaliin saakka, sijoittuen tuloksissa
hienosti seitsemänneksi omalla ennätyksellä 23,66. Sunnuntain T13
60m aitajuoksussa Salla juoksi loistavan juoksun alkueristä
finaaliin ja lopputuloksissa koko kilpailun kuudenneksi uudella
ennätyksellään 9,77.
Nyt odotellaan kovasti
seuracup-osakilpailuja, joihin mennään kisaaman täysillä muttei
tosikkoina, vaan nautitaan tunnelmasta, yhdessäolosta ja joukkueena
tekemisestä. Kaustisen Moukarikarnevaali kuuluu tottakai kesän
ohjelmaan, samoin huipentumat myöhemmin kesällä. Tavoitteena on
testata omia rajoja ja saavuttaa uusia ennätyksiä eri lajeissa.
Me ollaan oltu onnekkaita ja saatu
ympärille hyvä tiimi; valmentajat ja treenikaverit. Meitä on
yleisurheilussa auttanut myös tosi paljon vanhempien mukanaolo, tuki
ja innostus sekä vahva luottamus meidän tekemiseen. Me ollaan sitä
mieltä, että nuorena kannattaa kokeilla mahdollisimman monia eri
lajeja, että voi löytää sellaisen joka sopii itselle ja josta
tykkää. Tärkeintä on, että nauttii siitä mitä tekee.
Tsemppiä ja liikunnan iloa!
Terveisin,
Tunturitytöt Saana ja Salla